Siirry pääsisältöön

Videot

Herkutteluhetket vähän paremmilla valinnoilla

Olen huomannut, että kun tekee elämäntaparemontin, säilyttää motivaationsa ja sitä kautta muodostaa itselleen terveellistä elämäntapaa, ihmiset saattavat kysyä, ”miten jaksat” pitää yllä sitä -syödä terveellisesti ja liikkua. Kysehän ei sinänsä ole edes jaksamisesta, jos oman päänsä sisällä on tehnyt sen työn ja haluaa elää terveellisemmin, eli voida paremmin. Mutta tottakai itsekin sallin itselleni herkkupäiviä sekä sellaisia päiviä, etten tee mitään. Toki nykyisin on välillä ihan vaikea pitää sellaisia päiviä, ettei tekisi yhtään mitään liikunnallista tai että söisi pelkästään ”huonojen valintojen” ruokia ja välipaloja. Kun oikeaan ja terveelliseen ruokarytmiin pääsee, ja liikunnan saa kulkemaan, siitä tulee tärkeä osa elämää, eikä halua enää jatkuvasti tehdä ”typeriä valintoja”. Herkuttelen itse nykyisin harvemmin ns. ”aidoilla herkuilla” (eli sillä Taffelin sipsipussilla tai Fazerin sinisellä -vaikka hyviä ne ovat!) ja olenkin korvannut monen lempiherkkuni ”vähän paremmilla vaihtik...

Vaikuta elämääsi: Muuta rutiineja

Elämämme on suurimmaksi osaksi rutiineja. Kun heräämme arkiaamuna, tapanamme on ajatella heti tietyllä tavalla. Tavalla, jolla ajattelemme lähes joka aamu. Tämä luo meille turvallisuuden tunnetta, kun jokaisena aamuna ei tarvitse herätä ja ajatella eri tavalla. Ehkä ajattelet herättyäsi ensimmäisenä lapsien saamista ylös vuoteesta, ehkä töihin/opintoihin lähtöä tai vaikkapa ihan sitä, että mitä tänään tekisit, tai mitä ensimmäisenä pitää tehdä (käydä vessassa, keittää kahvia, kiirehtiä töihin..?)

Kuitenkin toistuvana mietintänä tällainen on rutiininomaista sinulle, etkä pääsääntöisesti kyseenalaista arkipäiväisiä ensimmäisiä ajatuksiasi - saatika rutiinejasi. Rutiinisi määrittelevät pitkälle tämän hetken sekä tulevaisuutesi. Opittuja rutiineja on mahdollista kuitenkin muokata. Etenkin huonoja tapoja, joista on tullut rutiineja, kannattaakin lähteä tietoisesti muuttamaan.

Lähde: Wiktionary

Mitäpä jos kyseenalaistaisit turvallisia rutiinejasi? Jos muuttaisit rutiinejasi jotenkin? Rutiinien, hyväksi opittujen tapojen muuttaminen on kuitenkin äkkiseltään yllättävänkin hankalaa. Ehkä jo siksi, ettei kaikkia rutiinina tehtyä edes tiedosta. Sitä toimii autopilotilla. Monesti rutiinin katkaisee jokin pysäyttävä tapahtuma. Se voi olla esimerkiksi läheisen kuolema, oma loppuunpalaminen, erotilanne tai muu vastaava. Kun tapahtuu jotain pysäyttävää, jopa traumaattista, se saa usein meidät miettimään elämäämme ja samalla rutiinejamme.

Miksi esimerkiksi laitan joka ilta kahvin valmiiksi keittimeen yön yli odottamaan, jotta aamulla voin vain napsauttaa keittimen päälle sillä aikaa kun käyn vessassa unenpöpperöissäni? Miksi en keitä joka aamu täysin tuoretta kahvia: tuoreilla kahvipavuilla, jotka jauhan keittiössäni sekä kylmää, hetken kraanasta valuneella raikkaalla vedellä. Yksinkertainen pieni esimerkki, mutta saatte sen avulla paremmin ehkä kiinni ajatuksestani.

Uusi rutiini, eli vakiintunut tapa (pitkään toistettu toimintamalli) vaatii meiltä harjoittelua. Se myös kuluttaa meitä, koska uusi tapa ei mene rutiinilla (heheh). Mutta kun aikamme toistamme uutta tapaa, se ei enää pian kuluta niin paljoa meitä. Lopulta siitä tulee uusi rutiini.

Jokainen meistä tiedostaa omat hyvät ja huonot tavat. Hyvä tapa voi olla esimerkiksi se, että käy illalla suihkussa, jolloin sitä ei tarvitse tehdä aamulla. Etenkin aamu-uniselle tai aamulla kiireiselle tämä on hyvä tapa, koska silloin aamuun jää enemmän aikaa. Huono tapa voi olla jollakin vaikka se, että jättää aamupalan kokonaan syömättä ja tämä kostautuu esimerkiksi iltanaposteluna.

"Kuinka paljon elämämme muuttuisi, jos muuttaisimme edes viisi huonoa vakiintunutta tapaamme? Kuinka paljon se voisikaan vaikuttaa hyvinvointiimme?"

Mietitään sitä, että jos aktiivisesti pyrkisimme muuttamaan näitä huonoja tapoja. Esimerkkitapauksessa opettelisimme tietoisesti syömään aamupalan, jolloin jaksaisimme heti aamusta paljon paremmin. Ruokarytmi olisi säännöllinen ja auttaisi esimerkiksi painonhallinnassa. Kuinka paljon elämämme muuttuisi, jos muuttaisimme edes viisi huonoa vakiintunutta tapaamme? Kuinka paljon se voisikaan vaikuttaa hyvinvointiimme?

Miten tästä voisi päästä eteenpäin? Askel yksi on ensimmäisen huonon tavan valitseminen, ja päättää että tämän huonon tavan muutan. Tämän päätöksen jälkeen, älä toista enää rutiinia. Jos se on aamupalan syöminen, opettele heräämään muutama minuutti aikaisemmin ja syö aamiainen. Joka aamu, vaikket ole tottunut. Tulet tottumaan siihen.

Toisena askeleena on toistot. Uuden tavan oppiminen rutiiniksi saakka. Selasin nettiä, koska muistelin uuden rutiinin muodostumiseen menee keskimäärin 66 päivää. Toisin sanoen uutta tapaa tulisi toistaa 66 päivää, kunnes siitä voi muodostua rutiini.

Lopulta ihminen ei enää osaa edes kyseenalaistaa uutta rutiinia, jonka on oppinut tuossa keskimäärin 66 päivässä. Myös vanha huono tapa on jäänyt tässä kohtaa pois, koska sinulla on uusi ja parempi rutiini tähän – jota et edes mieti enää sen enempää. Se tapahtuu kuin itsestään.

"Tämä onnistuu siten, että kun jokaiseen uuteen tapaan käytät 66 päivää toistoa, olet saanut yhden vuoden aikana rutiineistasi pois viisi huonoa tapaa ja opetellut tilalle viisi parempaa toimintatapaa, joista olet muodostanut itsellesi rutiinin."

Jos jokaisen uuden tavan muodostumisessa rutiiniksi kuluu keskimääräisesti tuo jo mainittu 66 päivää, tarkoittaa se, että sinun on mahdollista vuoden aikana jättää viisi huonoa tapaa elämästäsi pois (kyllä, viisi!). Tämä onnistuu siis siten, että kun jokaiseen uuteen tapaan käytät 66 päivää toistoa (vuodessa on 365 päivää), olet saanut yhden vuoden aikana rutiineistasi pois viisi huonoa tapaa ja opetellut tilalle viisi parempaa toimintatapaa (365/66 = n. 5,5), joista olet muodostanut itsellesi rutiinin.

Minusta tällainen ei kuulosta näin kirjoitettuna edes kovin vaikealta, miten sinusta?

-Miia

Kommentit

Suositut tekstit